Pikku-Arielan ja pikku-Tean seikkailu

Olipa kerran pikku-Ariela ja vielä pikkuisempi pikku-Tea. Eräänä päivänä pikku-Ariela ja pikkupätkä-Tea päättivät lähteä tiedekeskus Ahhaaseen. Tiedekeskus oli hurjan iso ja jännittävä paikka pikku-Arielalle ja pikkupiiperö-Tealle. Toverukset eivät olleet koskaan aiemmin olleet missään niin hullunkurisessa talossa.

Aluksi pikku-Ariela ja pikkuruinen Tea katselivat varovasti ympärilleen Ahhaassa. Heidän oli kovin vaikea päättää, mihin suuntaan heidän tulisi mennä. Sitten he huomasivat kiinnostavan peilisokkelon, jota he päättivät tarkastella tarkemmin. Peilisokkelossa tytöt olivat vähällä törmätä peiliin ja jättää nenänsä jäljet siihen. Onneksi niin ei käynyt.

Peilisokkelosta tiensä ulos löydettyään ystäväiset huomasivat kauniin akvaarion. Arvatkaa, ketkä he löysivät sieltä pulikoimasta? No, Nemon ja Doran tietysti. Nemosta ja Dorasta oli tullut tosi ujoja. Pikku-Ariela ei meinannut saada heistä valokuvaa ollenkaan, mutta onneksi Nemo ja Dora tulivat lopulta näyttäytymään kameralle. Nemo ja Dora kehottivat pikku-Arielaa ja pikkupikku-Teaa suuntaamaan suihkulähteen luokse. Kalat kertoivat, että tytöt saattaisivat yllättyä suihkulähteestä. Suihkulähde oli taikalähde. Niinpä yhdessä tuumin ystävykset lähtivät katsomaan taikalähdettä.

Voi hurja miten taianomainen suihkulähde oli. Vettä juoksenteli ympäri ja ämpäri. Ropelleja pyöri siellä ja täällä. Vipuja vetelemällä ja nappeja painamalla pikku-Ariela ja pikkiriikkinen Tea viettivät muutaman tovin suihkulähteen lumoissa. Pian neitokaisille tuli kuitenkin nälkä, joten he lähtivät etsimään ruokaa.

”Haa! Tuolla on ruokaa”, pikkufiksu-Tea huudahti. ”Hui hirvitys, miten jonkun käsi on tuonne joutunut”, pikku-ihmiset ihmettelivät. Ruoka ei ollutkaan oikeaa ruokaa, vaan kaikki olikin vain tyhmää pilaa. Pikkuruipelo-Tealla ja pikku-Arielalla ei ollutkaan yhtäkkiä enää nälkä.

Sitten pikkunokkela-Tea halusi ajaa oikealla autolla. Pikku-Ariela tiesi, että auto oli sähköauto. Pikkupikkupikku-Tea hurjasteli autolla ja pikku-Arielaa vähän pelotti. Liikenteessä oli hirveästi pällejä kuskeja. Pikku-Tean piti vähän ojentaa heitä. Pikkupätkä-Tea oli tosi hyvä kuski. Pikkunäppärä-Tea teki taskuperuutuksen Superhissin viereen.

Superhissi vei ystäväiset maan uumeniin. Tutun näköiset tiedemiehet puhuivat viroa ja pikku-Arielasta ja pikkuhurjapää-Teasta tuntui siltä kuin happi loppuisi. Hissi rämisi ja römisi. Onneksi Superhissi palasi pian maan pinnalle. ”Tuonne ei mennä enää ikinä”, pikku-Ariela virkkoi.

”Tulkaa tänne, tulkaa tänne”, joku huuteli pikku-Arielalle ja pikkuhöpönassu-Tealle. Turistikojun leluthan ne tyttärille huutelivat. Hullun kiilto silmissä pikku-Ariela ja pikkurohmu-Tea juoksivat myymälään. Myymälästä pikkuinen Tea osti tuliaisia.

Lopuksi pikku-Ariela ja pikku-Tea löysivät vihdoin ja viimein paikan, jossa syödä. Syöminen oli vähän hankalaa pikku-Arielalle ja vielä pikkuisemmalle Tealle. Astiat ja huonekalut olivat vähän liian isoja, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Sen pituinen se.