Hahhaha, ette vielä päässy meistä eroon !

Jepjep, viimeksi kun kirjoteltiin tänne, oltiin vielä Virossa.

Halusin vielä hieman tarkemmin kertoa omasta taideprokkiksesta ja taidekerhosta. Tää nyt jäi hitusen myöhäseksi, koska kotiin paluu on vienny kaiken ajan niin ystävien kanssa olemisella sekä kouluhommiin pääsemisen merkeissä..

Noniin. Siis mulla oli Lille majassa, joka viikko maanantaisin taidekerho. Jossa sitten tehtiin yleensä maalaamisesta piirtämiseen tai askarteluun. Mitän kovin vaikeaa tai hurjaa ei tehty, koska pääasiassa kerhoon osallistui n. 7-10 vuotiaita lapsia. Tai sitten ei ketään.

Vaikka kuinka yritettiin mainostaa (okei, olis voinu ehkä hiukan enemmän yrittää), niin ei sinne kyllä mitän yleisöryntäystä tullu. Varmaan viimeiset puol kuukautta siellä kävi säännöllisesti yksi tyttö. Loma-ajan taidekerho taas oli aivan eri asia. Siinä sain jopa vanhemmille lapsille ohjata maalaamista ja askartelua. Olin niiiin iloinen tästä kokemuksesta, koska olin melko pettynyt viikkottaiseen taidekerhoon ja se vasta masensi mua entisestään ja eipä mulla motivaatiota sitten ollutkaan.

Onneksi sitten avasinkin suun kerran ja valitin Arielalle, kuinka epämotivoivaa toi kerho mulle on. Kuinka pakkopullaa se oli. Ja kerroin yhden mun ideoista ääneen. Ilman Arielaa se ei olis onnistunut.. meikän taidepeojekti siis. Ariela osas olla niin ihanan kannustava, kun mä pakokauhusena sanoin etten uskalla. Ja jälkeenpäin olin kyl niin ylpee mun ryhmästä.

Ideana siis oli, että mainostettiin kyseistä projektia ja saatiinkin 3-4 ihmisitä. Ariela ja työkaverimme D osallistu myös, joten meitä oli mukavan kokoinen porukka. Ekalla kerralla tehtiin yhteisötaidetta. Maalattiin tunteita ja fiiliksiä siinä hetkessä. Ja kaikki siis maalasi isoa yhteistä työtä.

Tokalla kerralla maalattiin omakuvia sillä tyylillä kun itse halusi. Kolmannella kerralla sitte maalattiin musiikin inspiroimana ja vikaks oli viel yks yhteistyö, jossa aiheena oli keväinen Tartto.

Meitin vikana työpäivänä oli sitten näyttelyn avajaiset ja Lille majan johtaja innostu panostamaan tarjoiluun yms. Se oli kyl tosi mahtavaa. Aika sählinkiähän se päivä ja järkkäys oli, mutta siitäkin selvittiin : )

Kuvia on Arielalla ja toivotaan, että niitäkin sais ehkä tänne tai naamakirjaan vähintään.

Mut voin sanoo, et kyllä oli mielenkiintonen prosessi. Opin paljon ja pystyn nyt varmasti Suomessakin järkätä kyseisen tyylisiä projekteja.

-Tea

Viimesiä viedäääääääääääään !

Huh !

Vika kokonainen viikko melkein jo lopuillaan. Paljon on taas ehtiny tapahtua.

Muuten on menny aika peruskaavalla työt. Oltiin kahella muulla nuorisotalolla tutustumassa. Tähe noorteklubilla sekä Anne noortekeskuksessa. Täällä Tartossa on siis kaiken kaikkiaan neljä eri nuorisotaloa. Ja ne kaikki on keskittynyt hieman erilaisiin tavoitteisiin tai toimintoihin. Lille maja on keskittynyt luovaan toimintaan ja eritoten teatteriin, Annessa on vahvana mediapajatoiminta, esim. valokuvaus, Tähellä on paljon tanssiin liittyvää toimintaa ja Skeittihallilla on extreme-urheilu. Skeittihalli on ainoa, jossa ei olla käyty.

Täheen mentiin yhtenä perjantaina ja kun saavuttiin, niin saatiin pieni paikkojen esittelykierros. Pieni, koska Tähe oli aika pieni nuorisotalo. Se käsitti työntekijöiden toimiston, pelihuoneen, telkkarihuoneen, askarteluhuoneen ja vessat. Alakerrassa oli tanssisali. Oltiin kuultu, että Tähessä tulee olemaan nuorten kanssa järjestettävä keskustelu ja ryhmätyö. Sen aiheena oli "We love Estonia". Oltiin siis mietitty hieman johdattelevia kysymyksiä keskustelun avuksi.

Aivan aluksi yksi työntekijöistä tutustutti meidät kahteen nuoreen ja pelattiinkin heidän kanssa korttia. Opettivat jonkin venäläisen korttipeli, jota itekin olen pelannu, mut ihan eri nimellä. Vaikka aluksi nuoret oli hieman varautuneita, kun joutuvat puhuu meitin kanssa enkkua, niin heti kun lämpesivät ja huomasi, ettei mekään mitän experttejä tossa puhumisessa olla, he puhu meitin kanssa paljo innokkaammin.

Korttipelien jälkeen sitten pelattiin hieman pöytäjalkapalloa ja kyseltiin kaikenlaista Tähestä. Se ilta oli kuulemma tavallista hiljaisempi ja sen kyllä huomasi. Nuoria oli vain muutama. Ja meidän keskustelua ja ryhmätyötä ei edes käyty ollenkaan. Jäi vähän halju olo käynnistä, koska kaikki oli vähän kysymysmerkkiä, mutta kivaa oli. Oli hauska tutustua uusiin ihmisiin ! Jos kiinnostaa vilasta nettisivuja niiin kliklikkk

Kiitoskortti Annesta

 Anne noortekeskuksessa oltiin sitten yksi keskiviikko. Meidän toimintanamme siellä oli tehdä suomalaista pannukakkua. Aluksi tavattiin Annen työntekijä E ja hän näytti hieman paikkoja ja kertoi toiminnasta ja muista meiningeistä. Anne käsittää suuren huoneen, jossa mahtuu olemaan yhden henkilön toimisto, konsolipelit, pingis, pöytäjalkapallo, sohvat... jne. Erillinen huone oli sitten varattu tietokone-huoneeksi, jossa oli myös yks yhden ihmisen toimisto. Keittiö oli pienen pieni nurkkaus. Annen kanssa samassa rakennuksessa toimii mediastudio-tyylinen tila, jossa voi tehdä itse elokuvia, valokuvata yms yms. Annella on mediateemasia työpajojakin. 

Annessa saatiin aluun hengailla ja yrittää tutustua nuoriin. Osa lapsista oli venäläisiä, koska kyseisellä alueella (Annelinn) on paljon venäläisiä perheitä. Nuoret olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi virolaisia ja puhuivat hyvin rohkeasti englantia meitin kanssa. 

Tehtiin kahden ryhmän kanssa pannukakkua ja prosessi oli hauska. Toivotaan, että nuorillakin oli hauskaa. Toiminta toteutettiin niin, että ainekset ja tarvikkeet olivat valmiina pöydällä ja reseptit (englanniksi) luovutettiin ryhmille. Nuoret pääsivät itse porukassa miettimään, kuinka selvitä kokkaamisesta. Onneksi tärkeintä kuitenkin oli yhdessäolo, eikä lopputulos (vaikka ruokakin on todella jeeees !). Tämä tilanne sai mut tajuamaan vieläkin paremmin, että haluun työskennellä erityisesti nuorten kanssa.

Lopuksi vielä hengailtiin ja pelattiin kahden tytön kanssa Just Dance-peliä. Työntekijä E antoi ennen meitin lähtöä kiitos-lahjat. Saatiin teetä, karkkia ja ihanat kortit, joihin nuoret oli kirjoittanu nimensä. Se oli niin ihana ele, että hymyilin koko loppuillan.

Synttärikukat !

Jos kiinnostaa nähä kuvia meitin kokkaamisesta, niin löydätte ne Annen naamakirja-kansiosta tästä !

Mitäs muuta..

Viime viikko meni lasten ja nuorten lomaviikon toiminnan järkkäämisessä ja toteuttamisessa. Yleensä meillä on viikolla klo 14-19 töitä, mutta viime viikko meni klo 10-18. Meillä oli joka päivä taidekerho, kokkauskerho, näytelmäharkkoja sekä labyrinttiteatteria. Viikko oli mielenkiintonen ja tosi raskas. Kokkauskerho vei kaikista eniten energiaa, koska pienessä nuortenhuoneessa/keittiössä ei ihan ole tilaa kaikille niille 30 lapselle, jotka haluaa kokata ja saada aikuisten ohjaajien huomiota. Noh, onneks siitäkin selvittiin. Tiistaina kokkikerhossa oli meitin päivä ja tehtiin lasten kanssa makaroonilaatikkoa sekä hedelmäsalaattia. Taidekerhotkin meni jees, siellä oli yleensä muutamia lapsia/nuoria, joten ne oli hieman rauhallisempia.


Perjantaina oltiinkin todella väsyneitä ja Arielaan iski flunssa eikä se lauantaina päässyt mun, D:n ja K:n kanssa juhlimaan mun synttäreitä. Synttäritkin meni ihan hurjan mukavasti. Tein aamulla suklaa-juustokakun ja maisteltiin sitä kahvin kera aivan ekaksi. Sen jälkeen D:n kanssa käytiin shoppailemassa ja hakemassa meitin perjantaivakkarista eli Metrosta ruokaa. Illalla totta kai käytiin myös katsastamassa Tarton yöelämää D:n ja K:n kanssa.

Randomkuva loppuun meikän seinästä melkein kolmen kuukauden jälkee. Tossa ei oo ees kaikki koristukset.

Terkuin, Tea

Pikku-Arielan ja pikku-Tean seikkailu

Olipa kerran pikku-Ariela ja vielä pikkuisempi pikku-Tea. Eräänä päivänä pikku-Ariela ja pikkupätkä-Tea päättivät lähteä tiedekeskus Ahhaaseen. Tiedekeskus oli hurjan iso ja jännittävä paikka pikku-Arielalle ja pikkupiiperö-Tealle. Toverukset eivät olleet koskaan aiemmin olleet missään niin hullunkurisessa talossa.

Aluksi pikku-Ariela ja pikkuruinen Tea katselivat varovasti ympärilleen Ahhaassa. Heidän oli kovin vaikea päättää, mihin suuntaan heidän tulisi mennä. Sitten he huomasivat kiinnostavan peilisokkelon, jota he päättivät tarkastella tarkemmin. Peilisokkelossa tytöt olivat vähällä törmätä peiliin ja jättää nenänsä jäljet siihen. Onneksi niin ei käynyt.

Peilisokkelosta tiensä ulos löydettyään ystäväiset huomasivat kauniin akvaarion. Arvatkaa, ketkä he löysivät sieltä pulikoimasta? No, Nemon ja Doran tietysti. Nemosta ja Dorasta oli tullut tosi ujoja. Pikku-Ariela ei meinannut saada heistä valokuvaa ollenkaan, mutta onneksi Nemo ja Dora tulivat lopulta näyttäytymään kameralle. Nemo ja Dora kehottivat pikku-Arielaa ja pikkupikku-Teaa suuntaamaan suihkulähteen luokse. Kalat kertoivat, että tytöt saattaisivat yllättyä suihkulähteestä. Suihkulähde oli taikalähde. Niinpä yhdessä tuumin ystävykset lähtivät katsomaan taikalähdettä.

Voi hurja miten taianomainen suihkulähde oli. Vettä juoksenteli ympäri ja ämpäri. Ropelleja pyöri siellä ja täällä. Vipuja vetelemällä ja nappeja painamalla pikku-Ariela ja pikkiriikkinen Tea viettivät muutaman tovin suihkulähteen lumoissa. Pian neitokaisille tuli kuitenkin nälkä, joten he lähtivät etsimään ruokaa.

”Haa! Tuolla on ruokaa”, pikkufiksu-Tea huudahti. ”Hui hirvitys, miten jonkun käsi on tuonne joutunut”, pikku-ihmiset ihmettelivät. Ruoka ei ollutkaan oikeaa ruokaa, vaan kaikki olikin vain tyhmää pilaa. Pikkuruipelo-Tealla ja pikku-Arielalla ei ollutkaan yhtäkkiä enää nälkä.

Sitten pikkunokkela-Tea halusi ajaa oikealla autolla. Pikku-Ariela tiesi, että auto oli sähköauto. Pikkupikkupikku-Tea hurjasteli autolla ja pikku-Arielaa vähän pelotti. Liikenteessä oli hirveästi pällejä kuskeja. Pikku-Tean piti vähän ojentaa heitä. Pikkupätkä-Tea oli tosi hyvä kuski. Pikkunäppärä-Tea teki taskuperuutuksen Superhissin viereen.

Superhissi vei ystäväiset maan uumeniin. Tutun näköiset tiedemiehet puhuivat viroa ja pikku-Arielasta ja pikkuhurjapää-Teasta tuntui siltä kuin happi loppuisi. Hissi rämisi ja römisi. Onneksi Superhissi palasi pian maan pinnalle. ”Tuonne ei mennä enää ikinä”, pikku-Ariela virkkoi.

”Tulkaa tänne, tulkaa tänne”, joku huuteli pikku-Arielalle ja pikkuhöpönassu-Tealle. Turistikojun leluthan ne tyttärille huutelivat. Hullun kiilto silmissä pikku-Ariela ja pikkurohmu-Tea juoksivat myymälään. Myymälästä pikkuinen Tea osti tuliaisia.

Lopuksi pikku-Ariela ja pikku-Tea löysivät vihdoin ja viimein paikan, jossa syödä. Syöminen oli vähän hankalaa pikku-Arielalle ja vielä pikkuisemmalle Tealle. Astiat ja huonekalut olivat vähän liian isoja, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Sen pituinen se.

Reissussa reissuun

Saimme töistä muutaman päivän loman, joten päätimme vähän katsella ympärillemme ja matkustella Virossa. Matkamme kulki Tartosta Saarenmaahan Kuressaareen ja Kuressaaresta Viljandiin. Tällaiselta matkamme näytti ja kuulosti:

12,60 € KUUDEN tunnin bussimatkasta. Tääh? Tällaista ei tapahdu Suomessa. Kuusi tuntia bussissa ja matkaan sisältyy veden ylitys laivalla, ja noin halvalla pääsee. Aikas coolia.

 Kuressaaressa meitä ilahduttivat monet mukavat kahvilat ja hostellin hupsu vanha mummeli, joka luuli meitä saksalaisiksi. Nainen puhui käsittämättömän nopeasti saksaa.  Kaikkien pettymykseksi joudun paljastamaan, ettei kuvassa ole hostelliamme eikä höperöä mummelia.

Kuressaari on kyllä aika tuulinen ja hiljainen mesta talvella. Semmoinen fiilis, että kesäaikaan kaupungissa on paljon enemmän koettavaa ja nähtävää.

Tea säikytteli sillan peikkoa ihan varmuuden vuoksi.

    Kuressaarelaisilla on vähän hulppeammat vessat :D

Jepulis jee, sitten matkasimme Kuressaaresta Viljandiin. Viljandissa olimme kaksi yötä ja saimme kokea, miten Virossa vietetään itsenäisyyspäivää. Tunnelma oli erilainen kuin Suomessa. Johtunee varmaan säästä ja vuoden ajasta. Ilma oli tosi keväinen ja vaikutti siltä, että kaikki perheet olivat iltapäiväkävelyllä ja tulivat kuuntelemaan ulkoilmakonserttia. Mekin vietimme koko päivän ulkona ja nautimme Viljandin nähtävytyksistä.

 

 Huikeet maisemat.

Riippusilta. Aika päheetä, eiks jeh? Teakin uskaltautui kulkemaan sillan toiseen päähän ja vielä takaisinkin kun kerroin, että siellä on geokatkö. Ja kyllä vain, löysimme kätkön.

 "Olen jumalatar-Arska Ammm"      Lippuja liehui joka nurkan takana.

Semmonen matka meillä oli. Mitä opimme?  Kannattaa kantaa reppuja niin, että niskat menevät  hajalle, bussiaikatauluja ei kannata selvittää, vaan mututuntumalla on ihan hyvä odotella seuraavaa bussia ja töötukassa ei aiheuta minkään sortin naurureaktiota nimeltämainitesemattomissa henkilöissä.

Töötukassa kuittaa

Hämmästyttää kummastuttaa vol. 3

Ystävänpäivänä osallistuimme Tartossa järjestettävään Intellektika – messuun, jossa tapahtumaan osallistuvat nuoret saivat tutustua eri kouluihin ja koulutusohjelmiin. Tapahtuma muistutti Studia – messuja. Luonteeltaan messut olivat kuitenkin pienemmät ja paikan päällä sai nauttia monimuotoisista esityksistä, esimerkiksi Tiedekeskus Ahhaa esitteli taitojaan tekemällä erilaisia kokeita.

Mitäs kummaa me suomalaiset sitten teimme? Olimme Nuorisokeskus -pisteellä, jossa paikalliset nuorisotilat esittelivät toimintaansa. Kojullamme hämmensimme tulevia ihmisiä puhumalla heille englantia ja omintakeista viroamme. Päivä osoittautui loistavaksi tilaisuudeksi seurata ihmisten reaktioita, kun puhuimme heille englanniksi. Tällä kertaa vuoromme ei ollut kummastella paikallisia tapoja, vaan hämmentää virolaisia.

Lille Majan tavoite Intelektikaan osallistumisessa oli kertoa nuorisokeskuksen toiminnasta nuorille ja näin ollen saada lisää nuoria osallistumaan Lillen toimintaan. Kojullamme nuorilla oli tilaisuus paistaa itselleen lettuja, hengailla, taitella paperikasseja sekä pelata pöytäjalista. Lettujen paistaminen oli menestys. ”Kas sa tahad tulla pannkookke valmistama? See on tasuta.” Ilmaiset letut tekivät kauppansa.

Markkinointipisteellemme tulevat ihmiset reagoivat eritavoilla meihin. Osa nuorista suhtautui englanniksi puhumiseen olan kohautuksella ja vaihtoi kielen sujuvasti englantiin. Usein meille sateli kysymyksiä: mitä teemme täällä, miksi tulimme Viroon, mitä pidämme Virosta ja onko suomen- ja viron kieli samanlaisia. Jotkut nuoret ja aikuiset puolestaan hämmentyivät siitä, että heidän viroksi sanomaan kysymykseen vastataankin englanniksi. Sitten oli myös niitä, joiden kanssa letunpaistaminen tapahtui molemmille kulttuureille tyypillisessä hiljaisuudessa. Jos juttu ei kulje, tuijotetaan sitten yhdessä paistuvaa lettua.

Messuilla emme suinkaan hengailleet koko päivää omalla kojullamme, vaan lähdimme kiertelemään ja tutkimaan, mitä muilla pisteillä on tarjottavana. Pian taskuun eksyi karkkeja, kyniä, esitteitä ja korvatulpat. Hauskin paikka oli varmaan paikallisia lauta- ja korttipelejä esittelevä koju. Pisteellä oli mahdollisuus päästä pelailemaan pelejä, ja emmehän me tietenkään voineet vastustaa kiusausta.

Ehdottomasti mielenkiintoisinta oli seurata muita kojunpitäjiä. Jotkut istuivat tylsistyneen näköisinä tai juttelivat vain keskenään. Ei näyttänyt kovin houkuttelevalta mennä juttelemaan tuollaisille tyypeille. Ajattelin, etteivät he ole selvästikään tulleet oikealla asenteella tapahtumaan. Sitten oli myös niitä, jotka tulivat juttelemaan innoissaan viroksi, mutta käytös muuttuikin, kun rääkimme englantia. Peukun nostoni niille markkinoijille, jotka jaksoivat vastata uteliaisiin kysymyksiini ja vielä tarkistaa tarjoaako heidän koulunsa englanninkielistä opetusta.

Kierrellessä muita kojuja ei voinut välttyä huvittavilta tilanteilta. Olihan se vähän hupsua kysellä ensin kaikenlaista ja lopuksi vastata, että ei mua kiinnosta tähän kouluun tulla opiskelemaan, kun opiskelen jo Suomessa. Minusta oli kuitenkin niin hauskaa mennä kysymään esitteitä tai ihan van mielenkiinnosta kysyä miksi tätä ja tätä alaa kannattaa opiskella…. Taaaai halusin vain karkkeja.

Kierteleminen oli joka tapauksessa ihan kannattavaa ja opettavaistakin: millainen vastaanotto tuntuu mukavalta, miten kannattaa markkinoida ja kuinka paljon tärkeämpää on se miten sanoo kuin se mitä sanoo. Hyvä esimerkki tästä oli koju, jossa markkinoitiin au pairiksi lähtemistä ulkomaille. Kaksi naista istui penkeillään ja menin kysymään heiltä puhuvatko he englantia. Toinen naisista sanoi jotain epämääräistä ja toinen oli yhtä kysymysmerkkiä. Pian toinen naisista selittikin ystävälleen, että kysyin räägit sa inglise keelt. Tilanne muuttui oudoksi, kun toinen naisista ei puhunut englantia ja toinen oli selvästikin haluton puhumaan. Sain ongittua tietooni, että englantia puhuva nainen oli ollut Amerikoissa au pairina. Naisten kylmä käytös ei houkutellut jäämään utelemaan enempää työskentelystä ulkomailla. Kummallista, että ulkomailla työskentelyä markkinoivat henkilöt, jotka eivät puhu englantia tai ei edes yritä.

Päivämme Intellektikassa huipentui mainioihin tanssi esityksiin ja tietysti oman kojumme siivoamiseen. Päivä oli onnistunut ja tavoite hämmentämisestä ja hämmentymisestä täyttyi. Nyt jäämme odottelemaan, mitkä kasvot saamme nähdä uudelleen Lille Majassa.

Enpä keksi otsikkoa.

jahas, on vierähtäny pieni tovi, kun viimeeks tänne ollaan kirjoteltu. Hieman kuulumisia ajattelin kertoa.

Viime viikot on menny ihan hyvin. Töitä on riittäny ja onha tota muutakin puuhaa ihan kohtalaisesti ollut. Meillä on ollu pari tapahtumaa edellisen vkl aikana, joista kerrotaan hieman lisää myöhemmin, mut ne toi meille hieman lisätyötä kerhojen, suomen tuntien ja perus nuortenhuone työn lisäksi. Mukavaa vaihtelua sanon minä ! : )

Hmm.. enhän mä enää muista mitä kaikkee täällä on ees tapahtunu.. Joku viikonloppu sitten lähdin ystävämme D:n kanssa painomuseoon eli Trükimuuseumiin. Se on museo, jossa järjestetään erilaisia avoimia ovia, jolloin pääsee tutustumaan erilaisiin työpajoihin yms. Sellaseen siis lähdin tutustumaan. Painomuseossa on paljon erilaisia vanhoja painovälineitä ja -koneita. Erilaisia vanhoja kirjotuskoneita, leikkureita, painokirjaimia (niitä oli hienoja metallisia sekä puisia) yms yms. D näytti hieman paikkoja, ja tykkäsin kyllä paikasta. Painomuseossa voi tehdä "vapaaehtoistyötä" eli osallistua erilaisiin iltamiin, joissa opetetaan taitoja ja tekniikoita sekä kuinka niitä kaikenmaailman laitteita käytetään. 

Paperimuseon yksi näyttely. Iha mahtavia ! 

Tutustumisen jälkeen sain osallistua yhteen työpajaan. Idea oli se, että valitsin vanhan kirjan, josta oli sivut revitty veks. Me käytettiin vaan ne kannet ja lisättiin niihin kansiin kierteet ja paperit sisälle ja sitten siitä tuli vihko. Ei ihan tosta noin vaan kuitenkaan : D kyllä siinä sai laskea ja mitata ja miettiä, et menikö nyt oikein päin vai menikö ihan väärin. Voin sanoo, että hieno vihko tuli ! Olin niin ylpee, että olin saannu jotain sellasta aikaseks. Siellä museolla on myös myynnissä erilaisia vihkoja ja kirjoja yms, joita nää vapaaehtoset tekee. Itse maksoin tietenkin vihkosta, koska tein sen itselleni, mutta vapaaehtoset saa tehdä erilaisia tuotteita myyntiin, josta painomuseo saa sitten käyttörahaa. Ja voi olla, et seuraavalla kerralla kun lähden käymään siellä, ni meikäläisen laukusta löytyy vihko toisensa perään... hups ! Mut ne oli todella hienoja vihkoja, jokainen on uniikki : ) 

Yleiskuvaa paperimuseon yhdestä kulmauksesta

Uskomatonta paperitaidetta ! Tollasta kun osais itekin tehä.

Samassa rakennuksessa oli myös paperimuseo, josta sain parit kuvat. Siellä oli mitä hienoimpia paperi"veistoksia", kirjoja ja näyttelyitä. Se oli pieni huone, mutta paljon sinne mahtui pieniä näyttelyitä. Paperin valmistus työpajojakin siellä on.

Kokemisen arvoinen paikka. Varmasti tulen käymään toistekin. Ariela kun ei sinne avoimiin oviin päässy, kipeänä kun joutui kotio jäämään : / 

Mitäs muuta ollaankaan puuhailtu.. hmm. Helmikuun alussa 6.päivä vietettiin Arielan, D:n ja työkaverin K:n kanssa dinner partyä ! Oltiin K:n luona, koska hän omistaa UUNIN ! Ja koska uuni oli suurin syy miks ei tultu meille vaan mentiin K:n luo, niin totta kai piti kekkasta jokin uuniruoka. Tehtiin siis kanaa ja uunivihanneksia. Sekä tappohyvät jätski-suklaa-keksi-annokset. Huh huh. Voin sanoo, et olin hieman täynnä siinä vaiheessa. Ajatus ruuasta oli taas perus "en syö enää ikinä" hahahah :: D Voin sanoo, et seuraavana päivänä taas ruoka maistui.. Mut oli kyl todella kiva ilta ja päivitin naamakirjaankin, et sillä hetkellä oli niiiin hyvä fiilis, että oli just täällä just näiden uusien ystävien ja Arielan kanssa. Niin sen pitkin olla ! :: ) 

Maisemakuvaa yhdeltä kävelyretkeltä

Kielto- ja saatehdä-kylttejä :: D 

Seuraavana sunnuntaina käytiin D:n ja Arielan kanssa katsomassa virolaista tanssiteatteria. Saatiin Lille majalta liput, ni totta kai piti tilaisuus hyödyntää. Ja varsinkin, kun ei tarvinnut dialogia yrittää tajuta, ni vielä parempi. Olis ihan hauska nähä kyl joku viroks puhuttu teatteri, mut en tiiä saisko siitä sitten miten irti.. Ehkä ainoastaan jos se olis joku tunnettu näytelmä.. Mut joo, teatteria katottiin ja oli hämmentävää. Esitys oli Miss Julie ja sen on kirjottanu August Strindberg. Oli ihan mielenkiintonen, mut sit se oli myös tosi hämmentävää, koska mä en ollu yhtään etukäteen näytelmästä lukenu mitän. Ariela oli hieman jotain lukassu, mutta näytelmän jälkeen kun lueskeltiin hieman lisää, niin se aukeni enemmän. Mutta tykkäsin kyl käydä, vaikka esitys ei kovin säväyttävä ollutkaan. Esitys oli Tarton uudessa teatterissa, joka oli tosi kivannäkönen paikka : ) Eli kannatti käydä ja kokea taas jotain uutta ! 

Viime sunnuntaina kävästiin Lõunakeskuksessa, josta ulkoapäin tuli mieleen Kouvolan Veturi. Mut loppujen lopuks ei ollukaan mikän erikoinen. Noh, siellä on pari kauppaa, mitä ei löydy keskustasta ja löysin kivoja tuliaisia myös. Sit sieltä löytää luistelu"hallin" ja seikkailupuiston sekä 4D-leffateatterin. Et hirmuisesti siel oli kyl tekemistä (ei siis käyty muutakuin shoppailemassa). Mut pätettiin et mennää toistekin, koska 4D-leffa pitää kokea. Oltaisiin sunnuntaina jo menty, mutta missattiin se leffa mihin oltais haluttu.. Se myytiin loppuun ja me tyhmät ei tajuttu ostaa lippua aikasemmin.. noh, ens kerralla sitten viisaammin.  

Jeps, ei kai mulla tähän hätään muuta erikoista kerrottavaa. Kaikenlaista tapahtuu melkeinpä koko ajan, paljon olis hoidettavia asioita ja uusia kokemuksia saadaan koko aika kokea. Olkaa valppaina, lähipäivinä pitäs tulla lisää tekstiä töistä ja muusta tapahtuneesta... En lupaa kuiteskan mitän, koska ens viikonloppuna lähetää reissuun ja muutenkin tää viikko on kaikenlaista hauskaa puuhaa.  Head aega !

-Tea

Vielä loppuun kuva meitin oven koristuksesta. Minä piirsin ja Ariela väritti : )

Hämmästyttää kummastuttaa vol. 2

Ulkomailla ollessaan ei voi olla ihmettelemättä paikallisten tapoja. Nytkin kummallisuudet hämmästyttävät, riemastuttavat ja joskus jopa saavat pohtimaan: Hei, voisiko näitä asioita toteuttaa jotenkin fiksummin? Onneksi oudot asiat yleensä vain huvittavat :) Oletteko koskaan tuumailleet tällaisia asioita Suomesta?

Anteeksi ja kiitos: Mikseivät paikalliset voi käyttää normaaleja kohteliaisuussanoja? Hyvää päivänjatkoa, anteeksi ja kiitos tuntuvat olevan välillä niin nihkeitä sanoja sanoa. Vai onko kyse siitä, että suomalainen mölinä saa kaikki varomaan sanojaan? Vai onko niin vaikee sanoa ai täh tai vapandust, häh!

Jalankulkijoille annetaan tietä: AINA! Jos jalankulkija on ylittämässä suojatietä, autoilijat antavat kävelijälle aina etuoikeuden mennä ensi. Olimme hämmästyneitä tästä autoilijoiden käytöksestä aluksi, mutta autoilijat olivat varmaan vielä enemmän ihmeissään heille moikkailevista tytöistä.

Raketteja, raketteja, raketteja: Voisihan sitä luulla, että uusi vuosi on = raketit, joka on vain kerran vuodessa. Täällä pamauksen saa kuulla harva se päivä. Raketti päivässä pitää Arielan lotolla. (Heh) Olemme yrittäneet sinnikkäästi nähdä millaisia raketteja ilmoille lentelee, mutta joka kerta kun nassu on ikkunassa, pamauttelu loppuu. (AAAAaaaaaarr, taas rakeetteja! Nyt, nyt näkyyy!)

Useimmissa tuotteissa ei ole tekstejä englanniksi: Emme ymmärrä viroa, emme venäjää, emme latviaa, emmekä liettuaa. Miten kummassa meidän pitäisi tietää jostakin tuotteista mitä ne ovat tai mitä niissä on? Kivasti tukimme kulkuväylät kaupoissa, kun pohdimme, mistä löytyy mitäkin tai mitäs hittoa tuo on. Viimeksikin mukaan tarttui kohupiimiä, jonka oli tarkoitus olla rahkaa. Mössö osoittautui rahkan ja raejuuston välimuodoksi. Ei mansikkarahkan tekeminen mennytkään sitten ihan suunnitelmien mukaan.

Siivoamisvälineet: Emme ole törmännyt yhteenkään imuriin matkamme aikana. Onko imuri ei-virolaisten juttu vai onko kyse rahasta? Lattioiden lakaiseminen ja moppaaminen ovat IHAN YHTÄ TYHJÄN KANSSA. Siivoamisen jälkeen menee vain hetki, kun pöly valtaa kämpän. Entä miksi astiat pestään sienellä eikä harjalla? Emme ymmärrä.

Hiekoittaminen: Hei täälläkin hiekoitetaan, hieno juttu! Tosin hiekoittamiseen käytetään ihan oikeaa HIEKKAA. Tooosi kiva. Kun tulee vähän lämpimämpi ilma, lumi muuttuu ruskeaksi mönjäksi, joka jumittuu kengänpohjiin ja kulkeutuu sisälle. Rappuralleja ei ole tietenkään keksitty. Joka päivä uusi kuralammikko kerääntyy eteiseen. Tästä kaikki aina varmasti haaveilevat!

Täältä saa hitokseen suomalaisia tuotteita: Jokaisesta ruokakaupasta löytyy Valion ja Fazerin tuotteita. On leipää, suklaata, keksejä, leivonnaisia, juustoa, kermaa… Itseänsä ei tarvitse myöskään itkeä uneen salmiakin loppumisen pelon takia, kun sitä saa Prismasta. Jep, täällä on Prisma. Prisma onkin sitten ihan oma lukunsa suomalaisten tuotteiden kanssa. Voihan se Saarioisen mikropizza aiheuttaa mielipuolisen virneen naamalle vain sen pelkästä näkemisestäkin.

Tämmöisiä nämä matkalaiset tuumailevat, ja toivottavasti tuumailevat vielä jatkossakin. Ainakin moni paikka odottaa vielä tutustumista. Ilmassa leijuu vahva tunne siitä, että tän matkan aikana saa hämmästyä vielä monta kertaa. :)

Hämmästynyt ja kummastunut kuittaa.