Päivä ilman hanavettä

Vaimennan herätyskellon äänen. Kello on vasta yhdeksän. Vedän peittoa korvilleni, kunnes muistan, että olen luvannut ulkoiluttaa uusia tossujani. En ole aamuihminen, mutta lenkki uudessa ympäristössä kuulostaa innostavalta. Löytäisinköhän jotain hauskaa?

Tea nukkuu vielä, tai yrittää nukkua. Puen kimpsut ja kampsut päälleni pikaisesti. Yritän toimia mahdollisimman hiljaa, mutta eihän se tietenkään juuri tänään onnistu. Haparoin tavaroitten kanssa ja tiputtelen niitä kädestäni. Olisi kannattanut katsoa tavarat illalla valmiiksi.

Suuntaan kulkuni tavallisille aamurutiineille. Kaikki tuntuu sujuvan normaalisti ja ilman mitään hämminkiä, kunnes… havahdun aamuhorteestani ja tajuan, ettei hanasta tule vettä. Tuijotan hanaa ja minusta tuntuu, että minun pitäisi tajuta jotain… Kierrän kämpän kaikki hanat ja varmistan, etten vain tee mitään pikaisia johtopäätöksiä. Hehe, johtopäätöksiä: päätöksiä tuleeko johdosta vettä.

Kun olen varma, ettei mistään tule vettä, tajuan, miksi hanan tuijottelu tuntui tärkeältä. Ariela menee lenkille = Ariela on hikinen. Ariela avaa hanan, josta ei tule vettä= Ariela on edelleen hikinen = ensimmäisellä suomen kielen tunnilla, jolla kuuluisi tehdä vaikutus, on haiseva ohjaaja!

Päätän jostain kumman syystä olla menemättä lenkille. Mitä tästä opimme, ei kannata mennä lenkille ja olla aktiivinen aamuvirkku. Fiksu ihminen saattaisi lähteä lenkkeilyn sijaan rauhalliselle kävelylle. No, minä en ole fiksu. Valitsen mököttämisen.

Seuraani liittyy myös Tea. Yhdessä valitamme huonoa kohtaloamme ja sokeita silmiämme. Miksi emme huomanneet alakerran seinään liimattua lappua putkitöistä?

Koska putkitöiden kestosta ei ole tietoa, toiveikkaina odotamme, jos ehtisimme saada vedet takaisin ennen töihin lähtöä. Raahaamme aamupalan huoneeseemme, jotta voimme ikkunasta seurata, koneitten puuhailua. Nenä kiinni ikkunassa tuijotan hölmönä paikoillaan seisovaa kaivuria. Olen varma, että tuijotukseni nopeuttaa töitten etenemistä.

Koko aamun istun ikkunan edessä. Olen laiskalla tuulella. En jaksa tarttua edes kannettavaa. Tuijottelen ohikulkevia ihmisiä. Heillä ei ole hajuakaan siitä, että joku katselee heitä: koululaiset kävelevät parijonossa minne lie, putiikin omistaja kaivaa myymälän avaimen seinässä olevasta luukusta, koiran ulkoiluttaja vetää koiraa perässään. Yllättävän nopeasti sitä ihminen saa aikansa kulumaan, tekemättä ei mitään.

Vedet eivät ehdi palata ennen töihin lähtöä. Töihin lähtee kaksi mutisevaa neitiä. Onneksi aurinko sentään paistaa. 

Töissä Tea ja minä viimeistelemme omatekemän korttipelimme sekä valmistaudumme suomentunteja varten. Aamupäivän ”vesiongelma” on helppo unohtaa, kun ajateltavana on, miten selittää virolaisille englanniksi kuinka puhua suomea. Kielen opettaminen tuntuu isolta vastuulta. Saankin loistoajatuksen: Tunnilla voisin kiven kovaa väittää, että Head päeva jätku! sanotaan suomeksi Päätön jätkä!… Ajattelen kuitenkin pitää ”loisto” ajatukseni ihan vain omana tietonani ja tyydyn lauseeseen: Hyvää päivän jatkoa.

Kun saamme Tean kanssa suomentunnin päätökseen, raahaudumme kämpille ja toivomme, että hanoista saa vettä. Aina ei saa, mitä toivoo. Joudumme toteamaan, ettei vettä tule. Sillä aikaa, kun minä aloittelen ruoan tekoa, Tea kipittää kauppaan hakemaan vettä. Jostakinhan tähän huusholliin on vettä saatava.

Illalla odottelemme ja odottelemme, milloin vedet palaavat. Yhdentoista aikoihin hanasta juoksee vettä, joka on sen väristä, etten ihan heti menisi sitä juomaan. No, pääasia, että sitä vettä tulee. Päätän painua pehkuihin. Tälle päivälle on jo ihan tarpeeksi vahdattu hanoja.

-Ariela